Sami Pirttilahti Sata-Häme Soin taiteelliseksi johtajaksi!

admin FI

Sami Pirttilahti Sata-Häme Soin taiteelliseksi johtajaksi!

Bandoneontaiteilija Sami Pirttilahti on valittu Sata-Häme Soi -festivaalin taiteelliseksi johtajaksi. Pirttilahti aloittaa työnsä elokuun alussa. Hän on opiskellut Turun Taideakatemiassa ja saanut klassisen musiikkikoulutuksen. Hänet tunnetaan erityisesti tangon erikoistaitajana ja hänellä on laaja musiikillinen verkosto. Pirttilahti on esiintynyt kansainvälisillä festivaaleilla useiden tangomaailman huippujen kanssa ja mm. voittanut kansainvälisen bandoneonkilpailun. Hän on Vuoden harmonikkataiteilija 2020.

– Sata-Häme Soilla on festivaalina poikkeuksellisen pitkät ja merkittävät perinteet. Edeltäjäni ovat tehneet vuosikymmenten aikana laadukasta työtä. Tulevina vuosina  festivaalin ohjelmistossa luonnollisesti näkyy ja kuuluu omat mieltymykseni ja oman verkostoni tuomat mahdollisuudet, toteaa Sami Pirttilahti.

– Laadukkaalla ja monipuolisella tangolla on suuri sija sydämessäni.

Tärkeimmiksi omiksi projekteikseen Pirttilahti mainitsee Tango del norte -yhtyeen ja Pirttilahti Tango Experience -orkesterin.

– Myös harmonikkakerhojen ja -orkestereiden toiminta on minulle tärkeää. Olen kymmenen viime vuotta johtanut kahta harmonikkaorkesteria ja sitä ennen soittanut sellaisessa orkesterissa 20 vuotta. Harmonikkakerhon toiminnassa mukana olemisella on siis ollut merkittävä rooli koko soittajapolkuni ajan.

– Johdollani tullaan Sata-Häme Soi -festivaalilla kuulemaan tulevina vuosina iloista kotimaista harmonikkamusiikkia lisättynä säväyttävillä kansainvälisillä huippumausteilla, Sami Pirttilahti luonnehtii.

Kuva Markus Korpi-Hallila.