Kultaisen ja Hopeisen Harmonikan tulokset 2017

Kultaisen Harmonikan voittoon Tiia Karttunen

Hopeisen Harmonikan voittoon Konsta Pykäläinen

Helsingissä asuva ja Sibelius Akatemiassa opiskeleva Tiia Karttunen aikoo hankkia elantonsa harmonikkaa soittamalla. Suunnitelma on lupaava, sillä tänään hän pokkasi viihdeharmonikansoiton suomenmestaruuden eli Kultaisen Harmonikan voiton Ikaalisissa. Alle 10-vuotiaiden Hopeisen Harmonikan voitti lappeenrantalainen Konsta Pykäläinen.

Runo-tango ja Tico-tico no Fubá kilpailukappalevalintoina kertovat Kultaisen Harmonikan 2017 voittaneen Tiia Karttusen, 20, elämänmenosta. Opiskelut hän aikoo viedä kunnialla loppuun, mutta esiintymisiä on jo ympäri maailmaa. –Elokuussa soitan San Franciscossa. Täytyy siihen mennessä kehitellä joku sanfranciscolainen kappale ohjelmistoon, hymyileväinen harmonikansoittaja kertoi kilpailua seuraamassa olleelle yleisölle Ikaalisissa ja radioiden ääressä.

Toiseksi Kultaisessa Harmonikassa sijoittui mikkeliläinen Kalle Kämäräinen. Hän hurmasi myös yleisön ja sai palkinnon yleisöäänestyksen voittajana. 26-vuotias Kalle Kämäräinen on monelle tuttu tanssilavoilta. –Eilen olin keikalla, ja huomenna olen taas, ja ylihuomenna, myhäili Helminauha-tanssiorkesterin riveissä soittava Kämäräinen. Ehkä siellä kuullaan myös kilpailukappaleet Por una Gabeza ja Flick Flack.

–Muusikoksi tässä tähdätään. Haluan keikkailla, julisti Kultaisessa Harmonikassa kolmanneksi sijoittunut Janina Suihkolahymyillen. Hän on 17-vuotias Kaustisen musiikkilukion opiskelija, jolta onnistuu myös laulu, pianon- ja kitaransoitto. Hänen kilpailukappaleensa olivat L’aquilon ja Tapestry.

Tuomariston puheenjohtaja Raimo Vertainen luonnehti kilpailua loistavan mielenkiintoiseksi. Kuultiin muun muassa suomalaista, ranskalaista, italialaista ja argentiinalaista ohjelmistoa. Taso oli korkea. Korkeatasoinen oli tuomaristokin. Vertaisen, joka on kapellimestari, harmonikansoiton opettaja ja Kokkolan Talviharmonikkafestivaalin taiteellinen johtaja, lisäksi järjestystä pohtivat Sibelius-opiston harmonikansoiton lehtori Reijo Ahonen, Dallapé-orkesterin johtaja ja -laulusolisti Juha Hostikka, harmonikkataiteilija Teija Niku, musiikin maisteri, harmonikansoiton opettaja Jonna Pirttijoki-Helanen sekä muusikko ja säveltäjä Kimmo Pohjonen.

Tuomaristo kiitti kilpailijoita heittäytymisestä ja venymisestä yhä parempiin suorituksiin pitkän kilpailupäivän aikana. –Tehkää hienot urat ja nauttikaa musiikista, Vertainen kannusti.

Alle 10-vuotiaat kilpailivat Hopeisesta Harmonikasta. Esikarsinnoista oli finaaliin selvinnyt seitsemän lahjakasta soittajaa. Voiton vei nyt 10-vuotias Konsta Pykäläinen Lappeenrannasta. Kilpailun jälkeen poika totesi tyytyväisenä, että nyt on kerrottavaa koulun taas alkaessa. –Voitin kesällä suomenmestaruuden, hän aikoo kertoa opettajalle ja luokkakavereille. Voiton tuonut kappale oli supisuomalainen Tulatullallaa Ahvenaisen sovituksena.

Yleisön suosikiksi äänestettiin helsinkiläinen Veera Eronen, 9. Käpylän musiikkiopiston oppilas kilpaili kappaleella Csardás.

Tuomariston Jonna Pirttijoki-Helanen kommentoi kisaa superhyperkovatasoiseksi. –Olitte kuin kypsiä taiteilijoita, eikä tuomaristolla ole huomauttamista soittoasennoistakaan.

Kultaisessa ja Hopeisessa Harmonikassa kisataan viihdeharmonikansoiton suomenmestaruudesta. Kultainen Harmonikka on järjestetty jo vuodesta 1983 lähtien ja Hopeinen Harmonikka vuodesta 1986 Ikaalisissa Sata-Häme Soi -festivaalilla.

Sata-Häme Soi Ikaalisissa 4. – 9.7.2017