Sata-Häme Soi ry:n hallitus on hakenut yhdistyksen konkurssiin

Sata-Häme Soi FI

Sata-Häme Soi ry:n hallitus on hakenut yhdistyksen konkurssiin Pirkanmaan käräjäoikeudessa 13.9.2023. Yhdistyksen varat eivät riitä kattamaan velkoja. Vuonna 2019 saatiin hyvä tulos, kun festivaali tehtiin lähes 100 % talkoilla ilman henkilöstökuluja taustalla olleiden aiempien taloudellisten vaikeuksien voittamiseksi. Sitä seurasi kaksi koronakesää ja niiden jälkeen kaksi yleisökadosta kärsinyttä juhlaa. Yleisökato koronan jälkitilassa on yllättänyt kaikki. Ohjelmiston sisältöjen suhteen ei ole osattu …

Kultaisen Harmonikan voitti Ronja Pehkonen & Hopeisen voitti Alexander Repin!

Sata-Häme Soi FI

Kultaisen Harmonikan 2023 kilpailun on voittanut 22-vuotias Ronja Pehkonen Jyväskylästä. Ronja Pehkonen oli myös yleisön suosikki. Toiseksi sijoittui 18-vuotias Ilmari Tiainen Lappeenrannasta ja kolmanneksi 19-vuotias Jarno Tourunen Lappeenrannasta. Korkeatasoinen kilpailu käytiin Ikaalisten Sata-Häme Soi -juhlilla. Lasten Hopeisen Harmonikan voitti 9-vuotias Alexander Repin Tuusulasta. Hopeisen Harmonikan yleisöäänestyksen voitti 10-vuotias Aatu Kirén Lahdesta. Ronja Pehkonen soitti ensimmäisellä kierroksella vapaavalintaisena kappaleena Astor Piazzollan …

Äänestä suosikkiasi Kultaisen ja Hopeisen Harmonikan finalisteista

Sata-Häme Soi Uncategorized

Lähetä tekstiviesti HARMONIKKA <välilyönti> <äänestysnumero> numeroon 17131 (0,95€/viesti). Äänestysnumerot ovat soittojärjestyksen mukaiset: HARMONIKKA 1 Joel Koivisto (Hopeinen) HARMONIKKA 2 Tara Pihlavisto (Hopeinen) HARMONIKKA 3 Aatu Kirén (Hopeinen) HARMONIKKA 4 Aimo Sorsa (Hopeinen) HARMONIKKA 5 Maija Liedes (Hopeinen) HARMONIKKA 6 Alexander Repin (Hopeinen) HARMONIKKA 7 Emma Rissanen (Hopeinen) HARMONIKKA 8 Jarno Tourunen (Kultainen) HARMONIKKA 9 Marko Haapapuro (Kultainen) HARMONIKKA 10 Heidi …

Pelimannimestaruudet ratkottiin Ikaalisissa

Sata-Häme Soi FI

Sata-Häme Soi -festivaali pyörähti Ikaalisissa käyntiin Harmonikansoiton Suomen Pelimannimestaruuskilpailuilla torstaina 29.6.2023. Yli 30 taitavaa haitaripelimannia kisasi mestaruuksista yhdeksässä eri sarjassa. Päivän aikana kuultiin yli 40 kilpailuesitystä. Kaksirivisten kilpailussa päivän korkeimmat pisteet sai FOLK-sarjan voittaja Eveliina Uitto Tampereelta. 5-rivisten kilpailun korkeimmat pisteet sai Tomas Nybondas Turusta. Heidät palkittiin Suomen Harmonikkaliiton 300 euron stipendillä. Kaikki voittajat nimettiin Harmonikansoiton Suomen Pelimannimestareiksi. Tuomaristo luonnehti kisan tasoa erittäin …

Kultainen ja Hopeinen Harmonikka -kilpailun finaalilähetys nähdään 2023 striimilippulla!

Sata-Häme Soi Uncategorized

Kultaisen ja hopeisen harmonikkakilpailun finaali on nähtävissä tänä vuonna livestreamin kautta—lippujen hinnat vain 5 euroa! Haluatko päästä nauttimaan finaaliesityksistä suorana lähetyksenä? Vuoden 2023 harmonikkafestivaalin huippuhetkiä tarjotaan netissä livelähetyksenä, eli tietokoneen, älypuhelimen tai muun striimille sopivan älylaitteen kautta. Voit hankkia livestriimilippusi festivaalin verkkokaupasta. Olemme varmistaneet, että ostos- ja katseluprosessi on helppo. Kultaisen ja hopeisen harmonikkakilpailun finaali on yksi Sata-Häme Soin festivaalin …

Haastattelussa: Taiteellinen Johtaja Sami Pirttilahti!

Sata-Häme Soi FI

Haastattelussa: Taiteellinen Johtaja Sami Pirttilahti! Saattiin kiinni Sata-Häme Soin taiteellinen johtaja Sami Pirttilahti ja kysyttiin häneltä tämän vuoden festivaaliin liittyen sekä hänen omasta suhteestaan harmonikkaan! 1. Voitko esitellä itsesi? Moi! Olen Sami Pirttilahti ja toimin Sata-Häme Soin taiteellisena johtajana. Vastaan siis Puiston, Oman Tuvan ja Valkea Ruusu -areenan ohjelmasta. Opetan Hyvinkään kansalaisopistossa haitarinsoittoa ja muitakin musakursseja. Konserteissa ja keikoilla sylissäni …

Sata-Häme Soi 2023: Puisto-ohjelman tapahtumat ovat nyt täysin ilmaisia!!

Sata-Häme Soi FI

Puisto-ohjelman tapahtumat ovat täysin ilmaisia!! Kesän festivaalikausi lähestyy vauhdilla ja Sata-Häme Soi 2023 avaa pian porttinsa. Tervetuloa paikalle 29.6.-2.7.2023, jolloin Ikaalinen on täynnä unohtumattomia kokemuksia ja elämyksiä kaikenikäisille! Tiedossa on monipuolista ohjelmaa, jossa harmonikka on keskipisteenä. Tiesitkö, että tänä vuonna kaikki puisto-ohjelman esitykset ovat täysin ilmaisia? Kyllä! Aivan maksuvapaita. Puisto-ohjelman tapahtumiin ei siis ole tänä vuonna pääsymaksuja. Puistoissa esiintyvät todella …

Kultaisen ja Hopeisen Harmonikan 2023 finalistit valittu

Sata-Häme Soi FI

Kultaisen ja Hopeisen Harmonikan 2023 finalistit valittu! Suomen Harmonikkaliiton järjestämällä Harmonikkaristeilyllä 25.–26.3. ratkottiin tämän vuoden Kultainen ja Hopeinen Harmonikka -kilpailun finalistit. Kultainen Harmonikka on kevyeen viihdemusiikkiin painottuva kilpailu, jossa on ratkottu Suomenmestaruus vuodesta 1983 alkaen. Hopeinen Harmonikka on lapsille suunnattu kilpailu, jossa osallistujat ovat korkeintaan 11-vuotiaita. Molemmissa sarjoissa tiensä ensi kesän Sata-Häme Soi -festivaalilla käytävään finaaliin selvitti 7 soittajaa. Hopeisen …

Gold and silver accordion finalists chosen

Sata-Häme Soi EN

GOLD AND SILVER ACCORDION FINALISTS CHOSEN |   MARCH 26, 2023 The finalists of this year’s Gold and Silver Accordion competition were decided on the Accordion Cruise organized by the Finnish Accordion Association on March 25–26. The Gold accordion is a competition focused on light entertainment music. The Finnish Championship has been around since 1983. The Silver accordion is a competition …

Sata-Häme Soi 2023 ohjelma on julkaistu

Sata-Häme Soi FI

Sata-Häme Soi 2023 ohjelma on julkaistu! Kesäinen Ikaalinen on jälleen täynnä musiikkia, kilpailuja ja tunnelmaa. Tule mukaan viettämään suvea Sata-Häme Soi -festivaaleille. Ohjelman löydät tästä »